Artists: Lotte Nilsson-Välimaa, Mimosa Pale, Kenneth Pils, Miia Rinne, Matthias Roth, Bertram Schilling
Maija Helasvuo/Niina Räty 7.–27.6.2014
Welcome to the exhibition opening of Maija Helasvuo and Niina Räty
on Friday 6th of June 2014 at 18.00 o’clock at Galerie Toolbox.
Maija Helasvuo, sculptor
At the centre of Maija Helasvuo’s art, are the different levels of human feeling. Her sculptures picture peoples basic emotional dynamic; loss, vulnerability, closeness and our dependence on social interaction. Each person is a part of the complete community of humanity. Through communal experience and all the social forms within it, the process of an event is formed, the connection and interaction of which makes up the whole content of human society.
That which acts on the powerful emotions inside society as a directing force is in one way or another a common factor and causes a process of emotional adaptation. Things that happen in our environment affect us. Helasvuo’s sculptures picture this invisible influence, which is at once adaptable and concrete.
Dr. Mika Karhu
Niina Räty, painter
I mostly paint large multi-part series of works.
I create my own photo album via painting, depicting close people and places as seen through my own experiences. I seek the things that life and existence attach to. I choose a situation or a space that is private and universal like a family gathering, holiday in a summer cottage or a plate on a kitchen table. In my paintings, just like in front of a camera there is a composition; a wedding couple just like other wedding couples around the world, a tourist in front of a local sight forms a picture – a composition that we all are familiar with from our own holiday photos.
We try to capture important moments in our own album and as we take the pictures they represent the form of the event. Compositions using this formula illustrate our own life story. Perhaps through this mechanics of social and spatial being we have a fleeting chance of understanding other people.
Surely painting, restructuring the world on a canvas into a more comprehensible shape is always also a form of self-therapy, organising and tidying up one’s own place, choosing a perspective which helps to tolerate life’s chaos. This aspect of the creative process is, besides sharing and reaching out for another person, central to my artistic work.
Niina Räty
Hausgemacht – Minna Jatkola | 3.5.–31.5.2014
Und sie bewegen sich doch | 29.3.–26.4.2014
Bewegliche Sculpturen von Petri Eskelinen, Jukka Lehtinen und Pavel Ekrias
The exhibition presents three artists whose works are linked together through the use of mechanical physical movement. The title of the exhibition – Sie bewegen sich doch – refers to the utterance ”Eppur si muove” by Galileo which translates as ”Und sie bewegt sich doch” in German. The name ”Sie bewegen sich doch” can also be perceived pointing to the feeling of relief the artist experiences when he after a lengthy process is able to finally see his work functioning.
The pieces of all three artists of the show also contain humor and twinkle brought about by movement. The pieces interact with the audience. The works by Eskelinen demand the viewer to participate physically and to challenge one’s senses in interaction with the piece. The work by Ekrias emotionally captivates the viewer – the repetitious monotonous spanking is downright enchanting to follow. The piece by Lehtinen on the other hand concretely captivates the viewer for a little while inside the curtain.
In der Ausstellung präsentieren drei Künstler ihre Werke, die alle ein gemeinsames Merkmal tragen: sie sind mechanisch, beweglich. Der Titel der Ausstellung „Sie bewegen sich doch” bezieht sich auf den Spruch von Galileo „Eppur si muove” (Und sie bewegt sich doch). Darüber hinaus könnte der Satz „Sie bewegen sich doch” als ein Hinweis auf die Erleichterung des Künstlers gesehen werden, wenn er endlich nach einem langen Arbeitsprozess sein Kunstwerk funktionieren sieht.
Näyttelyssä on kolme taiteilijaa, ja teoksia yhdistää mekaaninen fyysinen liike. Näyttelyn nimi Sie bewegen sich doch viittaa Galileon lausahdukseen Eppur si muove , joka saksan kielellä tunnetaan muodossa Und sie bewegt sich doch. Nimen Sie bewegen sich doch voi nähdä viittaavan myös taiteilijan helpotukseen, kun hän pitkän työprosessin päätteeksi näkee teoksensa vihdoin toimivan.
Many touches with Reality | 1.3.–22.3.2014
Trip in the Bag | 1.–22.2.2014
he metamorphoses of a bag and its content to an installation, February 1st – February 22nd, 2014
Opening January 31st.
Artists’ homepages: Markku Hakuri, Tristan Hamel, Aleksi Jaakkola, Hanneriina Moisseinen, Harri Piispanen
Traum{a} | 4.–25.1. 2014
Vernissage January 3rd.
Artists’ homepages: Anu Haapanen, Jyri Ala-Ruona, Kari Vehosalo, Anne Törmä, Ritva Larsson, Matti Vainio
Anna Tahkola & Magdalena Åberg:
Somnia Corporis | 30.11.–21.12.2013
Drawings and paintings
Opening 29.11.2013 at 18 o’clock
Somnia Corporis – körperliche Träume geben den menschlichen Naturkräften, Bedürfnissen und Ängsten ihre Form.
Träume sind nicht nur Träume, sondern auch Phantasien, Vorstellungen, Erwartungen und Ansichten über die Welt. Dies sind physische Gefühle, denn Träumen ist eine physische Eigenschaft. Wie der französische Philosoph Jean-Luc Nancy schreibt:
“Wenn der Körper im Denken begriffen ist, dann zwingt der Körper das Denken dahin, immer weiter, immer zu lang – zu weit, als dass das Denken bloßes Denken bliebe, aber nie so weit, dass es sich materialisieren würde. Deshalb wäre es sinnlos vom Körper und vom Denken als voneinander getrennten Dingen zu reden, als könnten sie je getrennt werden: Sie sind einander die Berührung, in der der eine sich in dem anderen bricht und umgekehrt. Diese Berührung ist die Grenze, der Zwischenraum des Seins. Dennoch hat er einen Namen: Glück, und Leid und Schmerz.”
Die Werke der Ausstellung erzählen von der Möglichkeit und Unmöglichkeit des Seins. Der Genuss im Werk erstarrt unlösbar im unbewegten Bild, in der Haltung des Menschen, des Tieres in seiner natürlichen oder ausgestopften Form, im Ausdruck der Lust oder der Angst.
Der Mensch des Westens lebt als organische Gestalt in einer Welt aufgebauter Strukturen, die sich verändert, reagiert, (er)lebt, kämpft und vermodert. Unter allen polierten und glatten Oberflächen der Gesellschaft schwelt die Sehnsucht nach der Natur außerhalb der Zivilisation. Einer Natur, die in uns allen noch weiterlebt.
Magdalena Åberg (geb.1972) und Anna Tahkola (geb. 1983) sind bildende Künstlerinnen aus Helsinki. In den Gemälden Åbergs kommt das Verhältnis zwischen Mensch und Umgebung in blitzähnlichen Bildern zum Ausdruck. In Tahkolas Bleistiftwerken stellt die Form der Natur und die Stellung des Menschen in Bezug auf die Welt den Ausgangspunkt dar. Unter Zuhilfenahme von Formen beschäftigen sich die Werke beider Künstlerinnen mit Widersprüchen. Aus diesen Widersprüchen entsteht eine Energie, die sich von Innen heraus öffnet, um zu barer Form zu gelangen.
Somnia corporis – Ruumiilliset unelmat antavat muodon ihmisen luonnonvoimille, tarpeille ja peloille.
Unelmat eivät ole vain unia, vaan myös mielikuvia, odotuksia ja käsityksiä maailmasta. Ne ovat fyysisiä tunteita, sillä unelmoiminen on ruumiin ominaisuus. Kuten ranskalainen filosofi Jean-Luc Nancy kirjoittaa:
“Ruumiin ajattelussa ruumis pakottaa ajattelun yhä pidemmälle, aina liian kauan – liian pitkälle, että ajattelu pysyisi ajatteluna, muttei koskaan niin pitkälle, että siitä tulisi ruumis. Sen takia ei ole mieltä puhua erikseen ruumiista ja ajattelusta, ikään kuin ne voisivat olla jotenkin erillään: ne eivät ole kuin toinen toisensa kosketus, jossa yksi murtaa toisen ja murtuu toiseksi. Tämä kosketus on raja, olemassa olon välitila. Silti sillä on nimi: ‘ilo’ ja ‘tuska’ tai ‘kipu’.”
Näyttelyn teokset kertovat olemassaolon mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta. Teoksissa nautinto jähmettyy ratkaisemattomaksi liikkumattomassa kuvassa, ihmisen, luonnonmuodon tai täytetyn eläimen asennossa, halun ja pelon ilmeissä.
Länsimainen ihminen elää rakennetun järjestyksen maailmassa orgaanisena muotona, joka muuttuu, reagoi, nauttii, kamppailee ja maatuu. Yhteiskunnan kaikkien kiillotettujen, sileiden pintojen alla piilee kaipuu sivilisaation ulkopuolella olevaan luontoon. Luontoon, joka meissä kaikissa on vielä jäljellä.
Magdalena Åberg (s.1972) ja Anna Tahkola (s. 1983) ovat helsinkiläisiä kuvataiteilijoita. Åbergin maalauksissa ihmisen ja ympäristön suhde valottuu välähdyksenomaisina kuvina. Tahkolan lyijykynäteoksissa lähtökohtana on luonnon muoto tai ihmisen asento suhteessa maailmaan. Molempien taiteilijoiden teokset tutkivat muotojen kautta sitä, mikä on ristiriitaista. Ristiriidasta syntyy energiaa, joka aukeaa sisältäpäin saavuttaakseen paljaimman muotonsa.
Thomas Nyqvist: Paintings
2.–23.11-2014
Vernissage November 1st, 18 o’clock
In seiner Kunst stellt Thomas Nyqvist die Frage: was bedeuten Marginalien und Ruinen für die Lebenswelt des Menschen? Der Ausgangspunkt für sein Werk ist der Abriss von Industriegebäuden in seiner Heimatstadt Helsinki. Er gestaltet diese Gebäude wie gefundene Ruinen, der Abriss und seine Mechanismen werden ausgelassen. Was bleibt ist ein Objekt, das sich der Kategorie Ruine zuordnet. Nyqvists Hintergrund im abstrakten Expressionismus wird in den Ruinemotiven deutlich, bei welchen es sich sowohl in Hinsicht auf den Inhalt als auf die Form um einen Kampf zwischen Bau und Zerstörung, Ordnung und Chaos handelt.
In his paintings Thomas Nyqvist poses a question concerning the meaning of ruins and margins in the human world. The starting point for his work is the tearing down of industrial buildings in his native city, Helsinki. In the paintings the buildings are shown as ‘found’ ruins, and the actual process of demolishing and its mechanisms are effaced. What is left is an object, which belongs to the category of ruin. His background in Abstract Expressionism asserts itself in these ruin motifs, which deal – both in content and formally – with the struggle between building and dilapidation, and between order and chaos.
3Räume –Three Sculptors
5.–26.10.2013
Liisa Hietanen, Johanna Ilvessalo
and Anneli Sipiläinen
Exhibition opening 4th of October at 18—20 o’clock.
Welcome!
Liisa Hietanen (1981), Johanna Ilvessalo (1964) und Anneli Sipiläinen (1940) sind Bildhauerinnen aus unterschiedlichen Generationen und sind somit in verschiedenen Stadien ihrer Laufbahn. Die Unterschiede der Arbeitstechniken, und somit des Denkens der drei, schaffen einen lebhaften Dialog in der Ausstellung. Durch kompromisslose visuelle Umsetzung die Welt und den Menschen zu untersuchen, ist was die Arbeiten dieser Künstlerinnen vereint.
Kurator Bildhauerin Maija Helasvuo
Liisa Hietanen
Ich häkle und stricke meine Skulpturen. Die Technik ist zu einem Teil meines Denkens geworden. Sie ist stetig und anwesend. Sie gibt einem Portrait Zeit seinen Charakter zu finden und einem Objekt einen langsamen Drall.
In meiner Arbeit begegne ich fortwährend Unterschieden zwischen mir und anderen. Ich denke über soziale Grenzen nach – Dinge die uns trennen aber andererseits auch besonders vereinen. Ich bin an diesen Erfahrungen, und Dingen die wir als Menschen teilen, interessiert.
Johanna Ilvessalo
Meine Raumarbeiten bestehen aus unterschiedlichen Elementen; Bild, Bewegung, Licht, Schatten und Klanglandschaft.
In meinen Arbeiten untersuche ich die Zerbrechlichkeit und Verletzlichkeit des Lebenslaufes mit Kombinationen von Licht, fließendem Wasser und Fotografien. Die menschlichen Gesichter sind in der Ausstellung verborgen oder verwittert, alles was übrig bleibt ist eine vage Figur, eine Gruppe ferner Erinnerungen.
Durch die Gegenüberstellung von Gesichtslosigkeit und Wassertropfen verändert sich das gewöhnliche Portrait zu etwas völlig anderem. Fotografien sind keine Erinnerungsträger mehr, sondern nehmen eine neue Rolle als Symbole von Vergessenheit, Abkehr und Entfremdung an.
Anneli Sipiläinen
In meinen Arbeiten steht oftmals der Mensch im Mittelpunkt, obwohl die Skulptur äußerlich zum Beispiel die Form eines Tiers anzunehmen scheint. Ich denke an die Gegensätzlichkeit des Lebens, seine scheinbare Stärke – die Sicherheit des Alltags – und andererseits seine unerwartete Zerbrechlichkeit.
Ich arbeite gerne mit Holz. Sein Wesen erlaubt es große Skulpturen von Hand zu fertigen. Wenn nötig, erziele ich mit dem Einsatz von Maschinen eine vollständig andere Wirkung. Holz ist ein warmer und sichererÜbersetzer von Gedanken.
Die Austellung wurde unterstützt von Frame Visual Art Finland.
3Räume / Three Sculptors
Liisa Hietanen (b. 1981) Johanna Ilvessalo (b. 1964) and Anneli Sipiläinen (b. 1940) are three different aged sculptors at a different phase of their career. The differences between their techniques and thus their thinking makes this exhibition vividly conversing and therefore specially interesting for the viewer. Studying the world and human being through uncompromising and refined visual making of works, is what combines these artists works.
Curator Sculptor Maija Helasvuo
Liisa Hietanen
I crochet and knit my sculptures. The technique has become a part of my thinking. It is continuous and present giving a portrait time to reach its character and a slow twist to an object.
In my work I constantly meet a difference between me and others. I find myself thinking of social boundaries, things that separate us, but on the other hand especially unite us. I am interested in those experiences and things that we as human beings share.
Johanna Ilvessalo
My spatial works are formed with many different elements; picture, movement, light, shadow and soundscape.
In my works I have studied the fragility and vulnerability of the lifespan with combinations of light, flowing water and pictures. In the exhibition the pictures of human faces are hidden or worn away, all that is left is a vague figure, a group of distant memories.
By juxtaposing facelessness and drops of water the ordinary portrait changes to something completely different. Photographs stop being savers of memory and they get a new role as symbols of oblivion, abandonment and alienation.
Anneli Sipiläinen
In my works the human being is often in a main role although the form of the sculpture would appear to get a shape of for example an animal. I think of the contrariety of life, its apparent strength – the safety of everyday – and in the other hand unexpected fragility.
I like to use wood as my material, its essence makes it possible to make large sculptures by hand and if necessary with machines I can achieve a completely different kind of look. Wood is a warm and safe interpreter of thought.
The exhibition has been supported by Frame Visual Art Finland.
3Räume / Kolme kuvanveistäjää
Liisa Hietanen (s. 1981) Johanna Ilvessalo (s. 1964) ja Anneli Sipiläinen (s. 1940) ovat kolme eri ikäistä ja uransa eri vaiheissa työskentelevää kuvanveistäjää. Heidän tekniikoidensa ja sitä kautta ajattelunsa erilaisuus tekee juuri tästä näyttelystä vilkkaasti keskustelevan ja siksi katsojalle erityisen mielenkiintoisen.
Heidän työskentelyään yhdistää sisällön vahvuus, maailman ja ihmisenä olemisen pohdinta tinkimättömän ja viimeistellyn visuaalisen toteuttamisen kautta.
Näyttelyn kuraattori kuvanveistäjä Maija Helasvuo
Liisa Hietanen
Virkkaan ja neulon veistokseni. Tekniikastani on muodostunut osa ajatteluani. Se on jatkuvaa ja läsnäolevaa antaen muotokuvalle aikaa saada luonteensa ja esineveistokselle hitaasti vinksahtaneen olemuksen.
Työskentelyssäni törmään jatkuvasti eroon minun ja muiden välillä. Huomaan pohtivani sosiaalisia rajoja, asioita jotka erottavat meitä, mutta toisaalta etenkin yhdistävät. Minua kiinnostavat ne kokemukset ja asiat, jotka me inhimillisinä olentoina jaamme.
Johanna Ilvessalo
Tilateokseni rakentuvat useista eri elementeistä; kuvasta, liikkeestä, valosta, varjosta sekä äänimaisemasta.
Teoksissani olen tutkinut ihmisen elämänkulun haurautta ja haavoittuvuutta valon ja heijastuksen, virtaavan veden sekä kuvien yhdistelminä. Näyttelyn kuvissa ihmisten kasvot ovat piilossa tai kuluneet pois, ja heistä on jäljellä vain epämääräinen hahmo, joukko etäisiä muistoja.
Rinnastamalla kasvottomuuden ja vesipisarat muuttuu tavallinen muotokuva joksikin ihan muuksi. Valokuvat lakkaavat olemasta muiston tallettajia, ja ne saavat uuden roolin unohduksen, hylkäämisen ja vieraantumisen symboleina.
Anneli Sipiläinen
Teoksissani on useimmiten pääosassa ihminen,vaikka veistoksen hahmo näyttäisikin saavan esimerkiksi eläimen hahmon. Ajattelen elämän vastakohtaisuutta, sen näennäistä vahvuutta – arkipäivän turvallisuutta – ja toisaalta odottamatonta haurautta.
Käytän materiaalina mielelläni puuta, sen olemus mahdollistaa suurtenkin veistosten käsin tekemisen ja tarvittaessa voi koneiden avulla saada aivan toisen tyyppistä jälkeä. Puu on ajatuksen tulkkina lämmintä ja turvallista.
Näyttelyä on tukenut Visuaalisen taiteen keskus Frame.